Tanssilan edustustiimien opetussuunnitelma

Tanssilan Edustustiimien Opetussuunnitelma

Tanssilan edustustiimien opetussuunnitelman keskiössä on tanssijoiden kokonaisvaltainen kehitys ja hyvinvointi. Opetuksen perustana ovat seuraavat keskeiset arvot:

Ilon kautta oppiminen

Opetuksessa painotetaan, että tanssi on ennen kaikkea hauskaa ja palkitsevaa. Pyrimme luomaan ympäristön, jossa tanssijat kokevat iloa liikkeestä ja itsensä ilmaisemisesta. Ilo ja positiivinen asenne tukevat oppimista ja rohkaisevat tanssijoita ilmaisemaan itseään vapaasti ja pelotta.

Laadukas ja monipuolinen opetus

Tarjoamme tanssijoille innostavaa opetusta, joka vastaa tanssin eri osa-alueiden vaatimuksia. Opetussuunnitelma on suunniteltu niin, että se kehittää tanssijoiden teknistä osaamista, ilmaisutaitoa ja esiintymisvalmiuksia. Tanssijat voivat itse vaikuttaa oman motivaationsa ja innostuksen mukaisesti oman tanssilukujärjetyksen suunnittelemiseen.

.Yksilöllinen kohtaaminen

Tanssijat kohdataan yksilöinä, ja heidän tarpeensa ja tavoitteensa huomioidaan. Opetuksessa korostetaan jokaisen tanssijan omia vahvuuksia ja kehityskohteita. Tavoitteena on tukea tanssijoiden itseilmaisua ja antaa heille mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omassa tahdissaan. Jokainen tanssija saa palautetta sekä yksilönä että osana ryhmää

.Turvallisuus ja hyvinvointi

Tanssijan turvallisuus on ensisijainen prioriteetti. Fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää, jotta tanssijat voivat harjoitella ja esiintyä turvallisesti ja ilman pelkoa. Tanssijoille annetaan mahdollisuus ilmaista mietteitään ja kysymyksiään, ja opettajat varmistavat, että ilmapiiri on avoin ja kannustava.

Esiintymismahdollisuudet ja tiimihenki

Tanssijoilla on mahdollisuus päästä esiintymään moniin tapahtumiin ja kilpailuihin lukuvuoden aikana. Esiintymiskokemukset tukevat tanssijoiden itseluottamusta ja auttavat heitä kehittämään lavatyöskentelyn ja esiintymisen taitoja.

Jokainen on arvokas omana itsenään

Uskomme, että tanssissa ja Tanssilassa on tilaa jokaiselle. Edustustiimeissä tanssijat eivät joudu olemaan toisten tanssijoiden varahenkilöitä, vaan jokainen tanssija on arvokas ja tärkeä osa tiimiä ja saa osallistua täysipainoisesti koko ryhmän yhteisiin kilpailuihin ja esiintymisiin. Tanssijat voivat olla ylpeitä omista erityispiirteistään, ja tiimihenkeä tuetaan kunnioittamalla jokaisen yksilöllistä panosta ryhmän hyväksi.

Kestävän kehityksen kunnioittaminen

Haluamme olla osana kestävän kehityksen huomiointia. Tanssilan edustustiimien tanssijoiden ei tarvitse ostaa esiintymisiin muutamaa käyttökertaa varten esiintymisasuja, vaan käytämme Tanssilan pukuvaraston upeita asuja kukin vuorollamme. Yhteisten asujen käyttäminen opettaa tanssijoita myös kohtelemaan arvokkaasti yhteistä ja lainassa olevaa omaisuutta.

Opetussuunnitelman rakenne

1. Tanssitunnit ja harjoitukset
Tanssijat osallistuvat viikoittaisiin tanssitunteihin, joissa he harjoittelevat lajikohtaisia tekniikoita (baletti, nykytanssi, showtanssi jne.) ja koreografioita. Harjoituksissa huomioidaan jokaisen tanssijan kehitystasot ja tarpeet, ja opetuksessa pyritään tarjoamaan monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä.

2. Esiintymiset ja kilpailut
Opetussuunnitelmaan sisältyy esiintymismahdollisuuksia ja kilpailuja, joihin valmistautuminen on tärkeä osa tanssijoiden kehittymistä. Esiintymisissä opitaan lavakarismaa, itseluottamusta ja ryhmätyöskentelyä.

3. Pienryhmäkoreografiat
Tanssijat voivat hakea mukaan pienryhmäopetukseen, jossa luodaan koreografioita ja valmistaudutaan kilpailemaan sekä kotimaassa että ulkomailla ryhmän tavoitteiden mukaisesti. Pienryhmät mahdollistavat syvällisemmän koreografisen työskentelyn ja tukea niille tanssijoille, jotka haluavat kehittää osaamistaan huipputasolle.

4. Henkilökohtainen ohjaus ja tuki
Tanssijoille tarjotaan henkilökohtaista ohjausta ja palautetta kehityksestä. Opettajat seuraavat tanssijoiden edistymistä ja tekevät tarvittaessa muutoksia harjoitteluun. Tanssijoilla on mahdollisuus keskustella omista tavoitteistaan ja toiveistaan opettajien kanssa.

5. Leirit ja tiimitoiminta
Tanssijat osallistuvat leireille, joissa painotetaan yhteishenkeä, luonteen kehitystä ja yhdessä oppimista. Leirillä tanssijat saavat mahdollisuuden syventyä harjoituksiin ja tutustua paremmin toisiinsa.