Edustustiimien tarvikelistat 26–27
Edustustiimien tanssijat tarvitsevat tiettyjä tarvikkeita tanssiharrastustaan varten.
Tältä sivulta löytyy listattuna eri tiimien tarvittavat tarvikkeet. Sivua alaspäin vierittämällä löytyy listattuna tarvikelistat ikäkausittain ja lajeittain.
Usein kysytyt kysymykset
1. Miksi edustustiimeillä tulee olla sama tanssipuku?
Eri edustustiimeillä on mahdollisesti pakollisena osana tietty pukukoodi, kuten tanssitunneilla tanssipuku. Sama tanssipuku mahdollistaa tanssipuvun käyttämisen osana esiintymis/kilpailuasua. Oma tanssipuku on myös hygieninen ratkaisu esiintymisasujen alle.
2. Milloin edustusvaatteita käytetään?
Edustusvaatteita ( Tanssilan logolla varustettuja huppareita, paitoja, housuja...) voi käyttää arkivaatetuksessa, treenatessa ja lämmittelytilanteissa. Edustusvaatteita tarvitaan erityisesti, kun ollaan Tanssilan edustustehtävissä leireillä ja matkoilla, kilpailuissa ja esiintymisissä. Edustusvaatteilla tanssijat erottuvat muista omaksi ryhmäkseen myös esimerkiksi palkintojenjako -hetkissä.
3. Voiko vaatteita ostaa myös käytettynä?
Kyllä voi. Tanssilassa tärkeitä arvojamme on myös kiertotalouden kannattaminen. Tanssivarusteita, balettitossuja, sukkiksia, tanssipukuja ja edustusvaatteita löytyy myös ns. second handina. Tanssilan kirppis Facebookissa on hyvä paikka ostaa ja myydä varusteita. Lisäksi Igris.fi -kaupalla on Second Dance -tuotteita myynnissä, jotka tekevät kauppansa erityisesti kauden alussa syyskaudella!
4. Mistä tiedän, mitä varusteita tarvitsen?
Eri tanssilajeilla on erilaisia tarpeita varusteita varten. Varusteet muuttuvat osittain myös tanssijan iän myötä. Oman tanssiryhmän tiedot löytyvät tältä sivulta, kun sivua vierittää alaspäin. Jos olet epävarma, otathan yhteyttä opettajaan tai Tanssilan toimistoon ja autamme epävarmoissa tilanteissa. Kauden voi aina aloittaa ilman tarvittavia varusteita, mutta tanssijoilla tulisi olla parin viikon kuluessa aloituksesta oikeat tarvikkeet tunneilla.

Esivalmennus
Eskarit
Tanssipuku: Vaaleanpunainen Faustina tai Shaylee
Tanssishortsit: Mustat tanssishortsit
Tanssitrikoot: Mustat terättömät tanssisukkahousut, jotka menevät nilkan alta.
Edustusvaatteet: Tanssilan t-paita tai huppari oman valinnan mukaisesti.
Muut tarvikkeet: Tanssiharjoituksissa tulee olla hiukset kiinni ponnareilla ja pinneillä kiinnitettyinä. Mukaan tarvitaan myös juomapullo. Tanssitunnilla ollaan paljain jaloin.
Baletin edustustiimit
Baletin edustustiimiläiset tarvitsevat omat balettipukunsa, joita käytetään myös mahdollisesti esitysasujen osana. Lisäksi tanssijat tarvitsevat muut edustustiimin tarvikkeet, jotka ovat yhteisiä kaikille baletin edustustiimeille.
Baletin edustustiimi Zirkonit
Tanssipuku: Bloch, Georgette vaaleansininen
Baletin edustustiimi Safiirit
- luokkapuku: Teresa tummansininen
Baletin edustustiimi Ametistit
- luokkapuku: Sininen Efty tai Eisa tai Ebin
Baletin edustustiimi Rubiinit
- luokkapuku: 1st position, musta pitsipuku
Baletin edustustiimi Timantit
- luokkapuku: musta spagettiolkaiminen balettipuku
Baletin edustustiimin tanssijan perustarvikkeet
- pehmeät vaaleanpunaiset balettitossut
- kovakärkiset balettitossut ja pehmusteet (opettajan annettua lupa)
- noin puoleen reiteen ylettyvä balettihame (väri vapaavalintainen)
- hiustarvikkeet: ponnarit, nutturaverkot, pinnit, hiusgeeli, lakka
- esiintymismeikit
- Tanssilan edustusvaatteet: t-paita ja huppari/collegetakki
- juomapullo
- nudet alusvaatteet esiintymisasun alle tarvittaessa
- esityksissä tanssijoilla tulee olla hyvät lämmittelyvaatteet, omat laastarit ja ompelutarvikesetti mukana

Showtanssin edustustiimit
Showtanssin edustustiimin tanssijan perustarvikkeet
- musta spagettiolkaiminen tanssipuku
- Mustat terättömät tanssisukkahousut, jotka menevät nilkan alta.

Nykytanssin edustustiimit

TDA & HJB
- Tanssilan edustusvaatteet: t-paita ja huppari/collegetakki
- Musta spagettiolkaiminen balettipuku
- pehmeät vaaleanpunaiset balettitossut
- kovakärkiset balettitossut ja pehmusteet (opettajan annettua lupa)
- noin puoleen reiteen ylettyvä musta balettihame
- Balettisukkahousut
- Mustat terättömät tanssisukkahousut, jotka menevät nilkan alta.
- Mustat sortsit
- hiustarvikkeet: ponnarit, nutturaverkot, pinnit, hiusgeeli, lakka
- esiintymismeikit
- treenikuminauhat lenkeillä ja ilman
- hyppynaru
- juomapullo
- nudet alusvaatteet esiintymisasun alle tarvittaessa
- esityksissä tanssijoilla tulee olla hyvät lämmittelyvaatteet, omat laastarit ja ompelutarvikesetti mukana
K-pop
Commercial
Tanssilan edustusvaatteet: t-paita ja huppari/collegetakki
Mustat rennot housut (opettaja ohjeistaa kauden alussa)
Valkoiset tanssiin sopivat lenkkarit
Juomapullo
Esiintymismeikit
Esityksissä tanssijoilla tulee olla hyvät lämmittelyvaatteet, omat laastarit ja ompelutarvikesetti mukana.
Latinoshown edustustiimit
Tanssilan edustusvaatteet: t-paita ja huppari/collegetakki
Musta polvenpituinen lattarihame
Beige/tan lattarikengät. Perustaso suositus 2 tuumaa / junior heel, jatkotaso suositus 2–2,5 tuumaa.