K-popin edustustiimit

K-pop edustustiimi

K-popin edustustiimi aloittaa toimintansa kaudella 26–27! 

K-Popin edustustiimi harjoittelee ryhmän yhteistä koreografiaa ja tanssijat osallistuvat kauden aikana tanssikilpailuihin ja tanssitapahtumiin,

K-popin edustustiimiläiset osallistuvat viikottaisen oman koreografiatunnin lisäksi kahdelle kausitunnille sekä tanssijan fysiikkatunnille. Ensimmäisen kausitunnin tulee olla koreografiatuntia edeltävä K-pop-tunti ja toiseksi voi valita vapaavalintaisen kausitunnin. Näiden lisäksi tanssija on vapaa hakemaan myös muiden lajien edustustiimeihin sekä pienryhmätiimeihin. Tanssilassa on myös paljon soolo- ja duo-opetusta tarjolla kaikille innostuneille tanssijoille. Soololla ja duolla on mahdollista osallistua tanssikilpailuihin ja tapahtumiin.

Jos tanssijalla on tavoitteena kehittää laaja-alaista osaamista sekä mahdollisesti hakeutua jatko-opintoihin tai työllistyä tanssialalle, suosittelemme monipuolista harrastamista eri lajien parissa. Eri edustustiimeihin osallistuminen tukee tanssitekniikan kokonaisvaltaista kehittymistä.

K-pop edustustiimin harjoitusohjelma

Ryhmään sitoutuminen edellyttää osallistumista kaikille vaadituille kausi- ja koreografiatunneille.

K-pop perustason edustustiimi

  • Maanantaisin Pakilassa klo 15.15–16.00 K-pop perustason edustustiimin koreografiatunti
  • Maanantaisin Pakilassa klo 16.00–17.00 K-pop alkeet/perustaso 7v+
  • Yksi vapaavalintainen kausitunti
  • Tanssijan fysiikka 30 min


K-pop jatkotason edustustiimi

  • Lauantaisin Haagassa klo 14.30–15.30 K-pop jatkotaso 12v+

  • Lauantaisin Haagassa klo 15.30–16.15 K-pop jatkotason edustustiimin koreografiatunti

  • Yksi vapaavalintainen kausitunti

  • Tanssijan fysiikka 30 min