Heli Lounila
Heli on aurinkoinen ja energinen tanssipedagogiikan ammattilainen. Alun perin Oulusta kotoisin oleva Heli on koulutukseltaan tanssinopettaja (AMK) ja luokanopettaja. Tanssinopettajaopinnoissaan hänen päälajinsa oli showtanssi, ja sivulajeina hän opiskeli muun muassa balettia sekä pari- ja kansantansseja. Luokanopettajaksi opiskellessaan Helin erikoistumisaineita olivat liikunta ja erityispedagogiikka.
Helin tanssitausta on vahvasti performing arts -lajeissa, joihin lukeutuvat show-, jazz- ja nykytanssi. Pitkä tausta löytyy myös räjähtävästä discotanssista. Heli haluaa jatkuvasti kehittää itseään niin tanssijana, koreografina kuin opettajanakin treenaamalla aktiivisesti eri lajien ja opettajien tunneilla. Hän onkin viime vuodet paneutunut erityisesti latinalaistansseja ja showtanssia yhdistelevän latino shown sekä kilpatanssin treenaamiseen. Heli on työskennellyt tanssijana ammattituotannoissa Helsingissä ja Oulussa, sekä kilpaillut menestyksekkäästi Performing Arts -lajien SM- ja MM- kilpailuissa.
Helillä on laaja kokemus eri-ikäisten ja eritasoisten ryhmien kanssa työskentelystä, erityisesti lasten ja nuorten parista. Lisäksi hän on koreografioinut kilpailukoreografioita Performing Arts SM-kilpailuihin. Opetuksessaan Heli ottaa aina huomioon kulloisenkin ryhmän tarpeet ja suunnittelee tanssituntinsa siten, että tunnit tarjoavat jokaiselle oppijalle tarpeeksi haastetta sekä onnistumisen kokemuksia. Helin tanssituntien ilmapiiri on kannustava ja positiivinen. Hän panostaa ryhmiensä yhteishengen rakentumiseen sekä siihen, että jokainen oppilas voi kokea voivansa tulla tunneille juuri sellaisena kuin on.

