Taaperotanssi (2,5–3v.)
Taaperotanssi on suunnattu reippaille 2,5-vuotiaille, jotka haluavat jo omaan harrastukseen, mutta joille satutanssitunti on vielä hieman liian pitkä kestoltaan. Taaperotanssia ennen suositellaan lapselle aikuinen-lapsi-tunneilla käymistä, jotta lapsella on selkeä hahmotus tanssitunnin peruskaavasta ja yksin ilman vanhempaa saliin jääminen ei jännitä häntä.
Tanssitunnilla mennään Iiris Salmenmaan suunnitteleman pedagogisen tanssituntisuunnitelman mukaisesti eteenpäin ja vuoden aikana tuntien teemoissa tulevat esille niin erilaiset kulkuneuvot, merenneidot, merenkuninkaat kuin yksisarviset ja erilaiset eläimetkin!
Tunneilla tehdään tanssisarjoja paikallaan ja liikkuen, harjoitellaan tanssiesitystä sekä tutustutaan erilaisiin välinetaitoihin, kuten palloihin, huiveihin ja hernepusseihin osana tanssinoppimista. Tunnilla lapset saavat hyvän pohjan perusliikuntataitoihin ja musiikin runsas käyttö tunneilla aktivoi lasten rytmiikan kehitystä.
Tunnin kesto on 30 minuuttia.
Taaperotanssin osallistujat pääsevät myös osallistumaan Tanssilan kausinäytöksiin jouluisin ja keväisin.