Baletin edustustiimit

Esiintymisiä, kilpailuja, tiiviskursseja ja yhteisöllisyyttä!


Baletin edustustiimit osallistuvat balettikilpailuihin ja tanssitapahtumiin tanssivuoden aikana. Baletin edustustiimiläiset myös leireilevät ja pitävät hauskaa yhdessä vuoden aikana erilaisissa illanvietoissa ja tapahtumissa. Pääpaino baletin edustustiimiläisillä on balettikoreografian harjoittelussa ja klassisen liikekielen sekä ilmaisun syventämisessä. Baletin edustustiimi on tanssijalle, joka haluaa kilpailla ja esiintyä baletin ryhmäteoksella oman innostavan ryhmän kanssa.

Baletin edustustiimiläiset osallistuvat viikottaisen oman koreografiatunnin, kahden balettitunnin ja pointe-tunnin lisäksi tanssijan fysiikkatunnille ja yhdelle vapaavalintaiselle kausitunnille. Näiden lisäksi tanssija on vapaa hakemaan myös muiden lajien edustustiimeihin sekä pienryhmätiimeihin. Tanssilassa on myös paljon soolo- ja duo-opetusta tarjolla kaikille innostuneille tanssijoille. Soololla ja duolla on mahdollista osallistua tanssikilpailuihin ja tapahtumiin.

Jos tanssijalla on tavoitteena kehittää laaja-alaista osaamista sekä mahdollisesti hakeutua jatko-opintoihin tai työllistyä tanssialalle, suosittelemme monipuolista harrastamista eri lajien parissa. Eri edustustiimeihin osallistuminen tukee tanssitekniikan kokonaisvaltaista kehittymistä.

Baletissa on mahdollista hakea myös mukaan eliittivalmennukseen. Eliittivalmennuksessa tanssijat työskentelevät päämäärätietoisesti kohti arvokilpailuja ja esiintymisiä. Baletin eliittivalmennus Helsinki Junior Balletista lisää täällä!

Baletin edustustiimit kaudella 26–27:

  • Baletin edustustiimi Zirkonit (lapset 7–8v)

  • Baletin edustustiimi Safiirit (lapset 9–11v)

  • Baletin edustustiimi Ametistit (juniorit 9–15v)

  • Baletin edustustiimi Rubiinit (juniorit 9–15v)

  • Baletin edustustiimi Timantit (noviisit 16v+)

Baletin edustustiimien harjoitusohjelmat 

Ryhmään sitoutuminen edellyttää osallistumista kaikille vaadituille kausi- ja koreografiatunneille. 

Baletin edustustiimi Zirkonit (7–8v) 

  • Perjantaisin Pakilassa klo 16.15–17.00 Baletin edustustiimi Zirkonit koreografiaharjoitus

  • Perjantaisin Pakilassa klo 17.00–18.00 Baletin tekniikka alkeet/perustaso 7v+

  • Kaksi vapaavalintaista kausituntia

  • Tanssijan fysiikkatunti 30 min


Baletin edustustiimi Safiirit (lapset 9–11v)

  • Tiistaisin Haagassa klo 16.15–17.15 Baletin tekniikka alkeet 7v+

  • Tiistaisin Haagassa klo 17.15–17.45 Pointe alkeet 7v+ (osallistuminen pehmeillä tossuilla tai kovakärkisillä opettajan harkinnan mukaan)

  • Tiistaisin Haagassa klo 17.45–18.30 Baletin edustustiimi Safiirit koreografiaopetus

  • Kaksi vapaavalintaista kausituntia

  • Tanssijan fysiikkatunti 30 min


Baletin edustustiimi Ametistit (juniorit 9–15v)

  • Torstaisin Haagassa klo 18.15–19.15 Baletin tekniikka perustaso 10v+

  • Torstaisin Haagassa klo 19.15–19.45 Pointe perustaso 10v+

  • Torstaisin Haagassa klo Baletin edustustiimi Ametistit koreografia

  • Yksi vapaavalintainen balettitunti

  • Yksi vapaavalintainen kausitunti

  • Tanssijan fysiikkatunti 30 min


Baletin edustustiimi Rubiinit (juniorit 9–15v)

  • Tiistaisin Haagassa klo 18.30–19.45 Baletin tekniikka jatkotaso 12v+

  • Tiistaisin Haagassa klo 19.45–20.15 Pointe jatkotaso 12v+

  • Tiistaisin Haagassa klo 20.15–21.00 Baletin edustustiimi Rubiinit koreografiaharjoitus

  • Yksi vapaavalintainen balettitunti

  • Yksi vapaavalintainen kausitunti

  • Tanssijan fysiikkatunti 30 min


Baletin edustustiimi Timantit (noviisit 16v+)

  • Perjantaisin Haagassa klo 18.45–20.00 Baletti edistyneet 14v+

  • Perjantaisin Haagassa klo 20.00–20.30 Pointe edistyneet 14v+

  • Perjantaisin Haagassa klo 20.30–21.15 Baletin edustustiimi Timantit koreografiaharjoitus

  • Yksi vapaavalintainen balettitunti

  • Yksi vapaavalintainen kausitunti

  • Tanssijan fysiikkatunti 30 min