Säde - nykytanssin jatkotaso (10-13v.)

Kenelle?

Säde-nykytanssitunti sopii 10-13-vuotiaille nuorille, joilla on jo aiempaa nykytanssi- tai muuta tanssitaustaa esimerkiksi baletista tai showtanssista. Tunti on jatkotason tunti, jossa harjoitellaan nykytanssin tekniikkaa.


Tunnin kuvaus

Nykytanssitunneilla liikutaan monipuolisesti koko kehoa hyödyntäen. Tunneilla syvennetään aiemmin opittuja perustaitoja ja tehdään enemmän esiintymisen ja tekniikan harjoitteita. Improvisaatiolla ja oman luovuuden hyödyntämisellä on tärkeä osa nykytanssissa. Nykytanssitunneilla tehdään alkulämmittelyt, erilaisia nykytanssin tekniikan harjoitteita, liikkuvia sarjoja ja monipuolisia koreografioita. Säde-ryhmät esiintyvät myös Tanssilan näytöksissä, ja esiintymisen harjoittelu on olennainen osa tanssituntia.

Säde-ryhmien on myös mahdollista osallistua johonkin pääkaupunkiseudun tanssikisaan tai -katselmukseen. Tästä sovitaan ryhmäkohtaisesti ryhmän innostuksen mukaan.


Huomioithan, että osa 10-13-vuotiaiden tunneista Metsälässä on yhdessä niiden Tanssilan edustusryhmien kanssa, jotka ovat samanikäisiä. Tunnit ovat Metsälässä pituudeltaan 60-75 minuuttia.


Mitä mukaan?

Tanssiin sopivat vaatteet, kuten t-paita ja trikoot. Tunnilla ollaan useimmiten avojaloin, mutta myös sukat on hyvä olla mukana tiettyjä harjoituksia varten. Mukaan myös juomapullo.

Säde - nykytanssin jatkotaso