Kaikki ovat tervetulleita
Tanssilan toimintaan ovat tervetulleita kaikki tanssimisesta pitävät henkilöt.
Tanssi kuuluu kaikille ja jokainen tanssija on tanssin arvoinen. Tämän vuoksi jokainen halukas pääsee parrasvaloihin niin halutessaan sekä jouluisin että keväisin.
Olet sitten aloittelija tai konkari, nuorempi tai vanhempi, ujompi tai rohkeampi – jokainen on tervetullut omana itsenään.
Tanssilassa puhumme toisistamme kauniisti ja kannustavasti, uskomme iloon sekä hyvään mieleen ja toisten huomioon ottamiseen. Esimerkin voimalla voimme opastaa myös muita, olemmehan tanssikasvatukseen erikoistunut tanssikoulu.
Tanssilan toimintaetikettiä tulee noudattaa sekä tanssijoiden, työntekijöiden että tanssijoiden huoltajien.
Mikäli sinulla tulee kysyttävää, otathan yhteyttä Tanssilan toimistoon info(a)tanssila.fi.
Yhdessä!
Tanssilan oppilaat pääsevät mukaan toisia arvostavaan toimintaamme. Arvostamme myös siisteyttä ja hyviä tapoja.
Tanssikoulun tiloissa jokainen pitää huolen omista tavaroistaan ja roskat ja leivänmurut laitetaan roskiin. Jos juomapullo kaatuu, harjoittelevat tanssijat itse siivoamaan jälkensä. Myös mikro pysyy puhtaana kaikille, kun jokainen pitää huolen, että se on siistissä kunnossa seuraavaa varten.
Tilamme ovat kauniit ja kodinomaiset sohvineen, pöytineen, tauluineen ja muine tarvikkeineen. Tiloissamme on viihtyisää ja turvallista. Hyvän hengen ja yhdessä tekemisen tunnelman aistii jo rappukäytävään asti.
Esityksissämme kaikki pääsevät pukeutumaan kauniisiin tanssiasuihin. Asut ovat tanssikoululta lainassa vuorollaan eri tanssijoilla. Pidämme asuista hyvää huolta ja esiintymisasujen huoltamista harjoittelemme tanssiesitysten yhteydessä. Kun asut ovat yhteisiä, ei perheille tule ylimääräisiä kuluja ja luonto kiittää, kun emme osta vain hetkeksi käytettäviä tavaroita turhaan.
Kierrätys
Esityksissä käytämme pääasiallisesti Tanssilan asuja.
Tanssitunneilla jokaisella on omat tanssitarvikkeet käytössä. Vanhat tanssitarvikkeet voi myydä eteenpäin Tanssilan kirppiksellä (Facebookissa). Tai viedä yhteistyöyrityksemme Igriksen Haagan myymälän myyntipisteelle.