Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Eclipse Junior (14-15 v) -nykytanssin koreografiaryhmä


Eclipse Junior ja Eclipse

Eclipse on toiminut kevääseen 2024 asti yhtenä ryhmänä. Syyskaudesta 2024 alkaen Eclipse jakautuu kahdeksi eri ryhmäkseen: Eclipse Junioriksi ja Eclipseksi.

Eclipse Junior

Eclipse Junior on nykytanssin ja näyttämötaiteen koreografiaryhmä 14–15-vuotiaille. Eclipse Juniorissa tanssijat pääsevät tutkimaan luovan liikkumisen keinoja, syventymään omaan tekemiseensä ja kehittymään tanssijoina. Tämä nuorten oma tutkimus- ja koreografiaryhmä tähtää tanssijoiden toiveita kuunnellen kohti monipuolisia taiteellisia ulostuloja.

Eclipse soveltuu jatko- ja edistyneen tason tanssipohjan omaaville 14-15 -vuotiaille nuorille, joilla on halua heittäytyä nykytanssin maailmaan uusien näkökulmien kautta ja syventää taiteellista osaamistaan. Eclipse Junior toimii itsenäisenä nykytanssin erikoisryhmänä ja harjoittelee kerran viikossa (45 min).

Eclipse Junior on suunnattu peruskoulun 8.–9. luokkalaisille, eli 14–15-vuotiaille tanssijoille. Eclipse Junioriin kuuluvat myös Tanssilan edustusryhmä Smaragdien tanssijat. Smaragdit tanssivat ryhmässä pääsääntöisesti kaksi vuotta. Smaragdien edustusryhmäläisillä on suora pääsy Eclipse Junior ryhmään. Edustusryhmäläisten lisäksi ryhmään valitaan valintakokeen perusteella motivoituneita tanssijoita.

Tuntien avoin ja kannustava ilmapiiri antaa jokaiselle tanssijalle tilaa tutustua omaan tekemiseensä. Eclipse tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa itseään ja kerätä kokemusta tanssitaiteen kentältä!

Eclipse esiintyy kausittain Tanssilan näytöksissä ammattitasoisella lavalla ja on mukana Tanssilan produktioissa mm. 10.v juhlagaala 2023 ja Minä ja Sofi -fantasiatanssisatuun 2024. Lisäksi ryhmän kanssa toteutetaan vuosittain oma teoskokonaisuus tai muu taiteellinen ulostulo ryhmän toiveita ja unelmia kuunnellen. Eclipse on omien teosiltojen lisäksi vuosina 2022 ja 2023 ollut kutsuttuna esiintyjäryhmänä VanDance -taidetanssifestivaaleilla, sekä syksyllä 2023 ryhmä valittiin osaksi Helsinki Dance Festivalin Live Stage ohjelmistoa. Kaudella 2024-2025 oman teosillan lisäksi olemme hakemassa taas mukaan useampiin Tanssifestivaalien ohjelmistoihin!

Osana Eclipsen taidekasvatusta on suhde nykytanssin ammatilaiskenttään. Ryhmä osallistuu kausittain myös katsojan roolissa erilaisiin tapahtumiin tai lähtee yhdessä katsomaan valitsemaansa teosta. Olemme vierailleet mm. Stoassa, Tanssintalolla ja Aleksanterin teatterilla katsomassa suomalaisten ammattiryhmien teoksia.

Suosittelemme kaikille Eclipsen Juniorintanssijoille nykytanssin edistyneen tason tekniikkatuntia (75 min), joka pidetään ennen Eclipse Juniorin harjoituksia. Tälle tunnille ilmoittaudutaan myös erikseen ja tämä tekniikkatunti on vapaasti valittavana myös niille tanssijoille, jotka eivät ole Eclipse Juniorin koreografiaryhmässä mukana. Tekniikkatunnilla tutustutaan liikekieleen ja nykytanssin tekniikkaan, jota hyödynnetään myös Eclipse Juniorin koreografiatunneilla. Koreografiaryhmän harjoituksissa ei tehdä erillisiä lämmittelyharjoituksia vaan oletetaan kaikkien tanssijoiden olevan valmiina tanssimaan. Eclipse Juniorin tanssijoilla on erillinen pidempi koreografiaharjoitus ennen varsinaisen kauden alkua elokuussa ja tammikuussa. Eclipse Junioriin valituille tanssijoille lähetetään kausi-info seuraavan kauden suunnitelmista ennen kauden alkua. Opettaja informoi ryhmää myös kauden aikana, kun esiintymisaikataulut varmistuvat.

Aikataulut, hinta ja hakeutuminen mukaan

Eclipse Juniorin kyseisen vuoden opettajat ja aikataulutiedot löytyvät aikataulusivulta.

Eclipse Juniorin kausimaksut löytyvät hinnasto -sivultamme.

Hae mukaan Eclipse Juniorin upeaan ryhmään! Eclipse Junioriin haetaan hakutilaisuuden kautta. Tanssijoilta odotamme innostusta, vahvaa tanssitekniikkaa sekä kykyä sitoutua viikottaiseen harjoittelukertaan, erillisiin koreografiaharjoituksiin ennen varsinaisen kauden alkua sekä kauden aikana tapahtuviin esiintymisiin. Tarkemmat päivämäärät ja tiedot hakutilaisuuksista löydät täältä.

Tarvittavat varusteet

Tanssijat tarvitsevat treeneihin omat varusteet sekä esiintymisiä ja kilpailuja varten edustusvaatteet, joita pidetään tapahtumissa päällä.

Harjoituksissa tanssijoilla voi olla päällä omat treenivaatteet, kuten tanssiin sopivat housut ja tanssipuku/toppi. Opettajalta voi kysyä lisää ohjeita kauden alussa.

Esiintymisiä varten on tanssijoilta löydyttävä perusvarusteet, joista mm. shortsit ja toppi voivat toimia myös esiintymisasun osana. Tutustu tarvikelistaan.

Esiintymisiä varten tanssijat saavat lainakseen Tanssilan korkeatasoiset esintymisasut ja pääkoristeet.

Koreografiaryhmien tarvikelista.pdf

Ryhmän toiminta edellisinä vuosina

- Tilasidonnainen tanssiin kutsu -teos Aleksanterin teatterin lämpiössä ennen esityksen alkua, osa teoksesta Rihmasto /Tanssilan 10.v juhlagaala 2023 / Aleksanterin Teatteri / kor. Karoliina Papinoja
- Syksyn lehtien tanssiosuudet teoksessa Minä ja Sofi -fantasiatanssisatu 2024 / Aleksanterin Teatteri /kor. Iiris Salmenmaa

- Näe minut! / Vandance Festivaalin esityskokonaisuus 45min. / Kor. Elisa Lejeune ja tanssijat / tapahtumaan valittu videohaun perusteella

- Näe minut! / Helsinki Dance Festival / esityskokonaisuus 20min. / Live Stagen esiintymisareena/ Kor. Elisa Lejeune ja tanssijat / tapahtumaan valittu videohaun perusteella

- Je suis lá - olen tässä / Eclipsen tanssijat yhdessä Miragen tanssijoiden kanssa loivat 20minuuttisen teoskokonaisuuden Tanssilan 10v. juhlagaalaan keväällä 2023 / kor. Karoliina Papinoja ja Tuisku Toivanen

- 2018 Orange is the new banana / osana Smaragdien ryhmän toimintaa / kor. Karoliina Papinoja

- 2019 Kerrostumia kellariteatteri Kristalli

- 2021 Tilasidonnaiset soolot Tanssilan Pakilan tilassa, esityksen kesto n.40min 7 kor. Karoliina Papinoja ja tanssijat

Kausi 2024–2025

- Taidekasvatusilta – siihen kuuluva teosvierailu yhdessä opettajan kanssa.

- Ryhmän kanssa toteutetaan vuosittain oma teoskokonaisuus tai muu taiteellinen ulostulo ryhmän toiveita ja unelmia kuunnellen.

- Haku erilaisiin taidetanssifestivaalien esiintymisiin. Tapahtumat, joihin ryhmä on valittu mukaan selviävät kauden aikana.