Aikuinen-lapsi-tanssi (1,5-2,5v.)

Kenelle?

Aikuinen-lapsi-tanssi sopii noin 1,5-2,5 vuotiaille, tanssista ja liikkumisesta musiikin tahtiin innostuneille lapsille sekä heidän vanhemmilleen. Tunnin kesto on 30 minuuttia.


Tunnin kuvaus

Aikuinen-lapsi tanssissa tanssitaan ja liikutaan yhdessä erilaisia musiikkeja kuunnellen. Harjoitteita tehdään musiikin tahdissa opettajan ohjauksessa. Tunti on pääasiallisesti suunnattu lapselle, jonka apuna, tukena ja turvana aikuinen on. Tunneilla on myös harjoituksia, joissa aikuiset pääsevät lihaskuntoilemaan ja liikkumaan lapsen kanssa ja lasta painona käyttäen. Tunneilla harjoitellaan perusliikkumistaitoja sekä tanssillista ilmaisua mielikuvituksen ja leikin siivittämänä. Tunneilla tutustutaan leikinomaisesti myös erilaisiin välineisiin, kuten hyppynaruun, vanteeseen, hernepusseihin ja palloihin. Myös kiipeilyt, roikkumiset ja temppuilut kuuluvat tunneille tanssisalin varusteiden puitteissa. Aikuinen-lapsi-ryhmäläiset esiintyvät myös Tanssilan näytöksissä.


Mitä mukaan?

Tanssitunnilla ollaan paljain jaloin. Lapselle päälle sopii jumppapuku tai ihonmyötäiset trikoot/shortsit ja toppi/t-paita. Pitkät hiukset kiinni. Aikuiselle tanssiin sopivat liikuntavaatteet. Tällä tunnilla on käytössä myös tanssivihko, jonka oppilas saa opettajalta. Muistathan ottaa sen mukaan tunnille, samoin vesipullon!